(jos joku ei älyä niin sponsoroitu on tämä)
Monessa blogissa olen aiemmin nähnytkin persoonallinenkalenteri.fi:ssä tehtyjä no, persoonallisia kalentereita :D Itse en kalenteria hirveesti tänä vuonna tule tarvitsemaan mutta kyseisellä sivustolla voi nykyään myös tehdä personoituja muistivihkoja ja kun mulle tarjottiin sellaista, en voinut kieltäytyä koska kaupoissa on yksinkertaisesti liian vähän muistikirjoja joissa olisi sekä ruutuja että tyhjiä sivuja. Minä käytän paljon muistikirjoja, kirjailen niitä ideoitani ylös ja lasken silmukoita ja suunnittelen joten tämä ehdotus siis osui ja upposi ja tässä sitä nyt ollaan.
(Näitähän siis voi käydä suunnittelemassa ja katselemassa vaikkei lopullista tilausta tekisikään.)
Otin suurimman mitä sai koska pieniä muistikirjoja mulla onkin jo käytössä. Kansikuvaksi valitsin tuon juuri hetki sitten edellisessä merkinnässä käytetyn puikkokuvan koska se nyt sattui tuleen ensinnä mieleen ja onhan se hieno! Takakanneksi yksivärinen keltainen ettei mene sekavaksi. Niin ja punainen kuminauha!

Muistikirja on jaettu neljään osaan ja kuhunkin voi valita haluamansa sisäsivut. Otin noita erilaisia ruudutuksia ja yhteen osioon niitä ihan tyhjiäkin sivuja vaikka vasemmat sivut kaikki tyhjiä ovatkin.
Oma sivu näyttää tältä:
Nyt sitten vaan odottelen pari viikkoa että tämä saapuu luokseni :)