Heipä hei, aika rientää, enkä millään pysy perässä. Aloitin uudessa työssä kolme viikkoa sitten ja kiirettä on pitänyt. Vaikka en ehtinyt oleen kotona kuin puolisen vuotta, oli töihin paluu silti paljon raskaampaa, kuin esim pitkähköjen hoitovapaiden jäljiltä. Johtunee tosin varmasti myös siitä, että hoitovapailta palasin aina samaan vanhaan tuttuun työpaikkaan, sama työmatka ja pääsääntöisesti samat työkaverit. Nyt kaikki on uutta. Ihan kaikki. Työmatka, firma, työkaverit, eri alakin. Joten oishan se ihme, jos ei tuntuisi missään, kun on nämä ruuhkavuodet ja kaikki.
![]()
![]()
Koen että tämän uuden arjen myötä aikaa ei jää mihinkään eikä millekään. Kokemuksesta tiedän, että tunne tasaantuu jossain vaiheessa. Onhan näitä isoja elämänmuutoksia ollut ennenkin. Lasten syntymiä sun muuta, mikä laittaa kaiken uusiksi. Luulin, että arki olisi löytänyt jo uudet uransa kolmen viikon aikana, mutta olin väärässä.
![]()
![]()
Onneksi arkipyhät ovat tuoneet helpotusta ja pehmeän laskun fiilistä.
![]()
![]()
Niin, onneksi on se juhannus. Ja vappu ja helatorstait sun muut. Jäätävä kulttuurishokki on kyllä alan ja työehtosopimuksen vaihtuminen toiseksi. Siinä missä ennen pekkaspäiviä tulvi ovista ja ikkunoista, nyt onkin täydet päivät ja vielä kikyt päälle. Omasta tutusta ja turvallisesti kuplasta pois joutuminen on aiheuttanut jo monta pientä kriisiä, mutta yritän ajatella sen kaiken olevan hyvästä. On hyvä nähdä ja ymmärtää erilaisia asioita, ettei jumita siihen yhteen ainoaan luuloon ja näkemykseen. Pätee monen moneen asiaan. Työttömyys aktiivimalleineen oli myös arvokas kokemus (kirjaimellisestikin, haha), vaikka sellaista ei todellakaan olisi halunnut kokea.
![]()
![]()
Samaan aikaan esikoinen on ottanut ison harppauksen pikkulapsesta kohti koululaisuutta ja synttäreiden (jotka muuten pidettiin sankarin toiveesta Hoplopissa kotikutsujen sijaan ja niistä ei siis ollut mitään blogattavaa, identtisiä pippaloitahan ne siellä kaikilla on) kunniaksi saadun oman puhelimen myötä aikaansa viettää tottakai mieluummin kavereidensa kanssa kuin äidin (mutta kaverihengaukseen kuitenkin tarvitaan näin kaupungissa vielä aikuista vahdiksi). Täysin luonnollinen ja ymmärrettävä asia, mutta vaatii pientä totuttelua sekin.
Koen että tämän uuden arjen myötä aikaa ei jää mihinkään eikä millekään. Kokemuksesta tiedän, että tunne tasaantuu jossain vaiheessa. Onhan näitä isoja elämänmuutoksia ollut ennenkin. Lasten syntymiä sun muuta, mikä laittaa kaiken uusiksi. Luulin, että arki olisi löytänyt jo uudet uransa kolmen viikon aikana, mutta olin väärässä.
Onneksi aika juoksee niin nopeasti, että pakostihan sekin päivä sitten koittaa nopeasti, kun kaikki tämä kiireen ja mahdottomuuden tuntu muuttuu normaalioloksi.
Onneksi arkipyhät ovat tuoneet helpotusta ja pehmeän laskun fiilistä.
Nämä kuvat ovat pääsiäiseltä kun käytiin Lauhanvuoren kansallispuistossa paistamassa makkaraa ja tähyilemässä maisemia näkötornista. Tarkoitus oli kävellä pitkospuureittejäkin, mutta lumen määrä yllätti. Ehkä juhannuksena sitten uusi yritys.
Niin, onneksi on se juhannus. Ja vappu ja helatorstait sun muut. Jäätävä kulttuurishokki on kyllä alan ja työehtosopimuksen vaihtuminen toiseksi. Siinä missä ennen pekkaspäiviä tulvi ovista ja ikkunoista, nyt onkin täydet päivät ja vielä kikyt päälle. Omasta tutusta ja turvallisesti kuplasta pois joutuminen on aiheuttanut jo monta pientä kriisiä, mutta yritän ajatella sen kaiken olevan hyvästä. On hyvä nähdä ja ymmärtää erilaisia asioita, ettei jumita siihen yhteen ainoaan luuloon ja näkemykseen. Pätee monen moneen asiaan. Työttömyys aktiivimalleineen oli myös arvokas kokemus (kirjaimellisestikin, haha), vaikka sellaista ei todellakaan olisi halunnut kokea.
Nyt nostan työviikosta särkevät jalkani kohti kattoa ja yritän rauhoittua hetkeksi.
Onneksi viikonlopusta on vielä sunnuntai jäljellä.